Olen Laura Utriainen, lohjalainen taiteilija vuosimallia -92. Erityisalaani ovat eläinaiheiset taulut, etenkin hevostaulut, mutta teen toki välillä muutakin. Perustin toiminimeni vuonna 2016 jonka jälkeen olen tehnyt tilaustyötaidetta muutaman vuoden. Päätin kuitenkin lopettaa tilaustöiden tekemisen, sillä sairastan skitsoaffektiivista ja ne aiheuttavat minulle liikaa stressiä, jonka johdosta en taas voi hyvin. Toivon, että joku päivä vielä pystyn työskentelemään tilaustöidenkin parissa, mutta nyt on aika tehdä mitä mieli halajaa ja luoda omasta inspiraatiosta taidetta!

Taiteen lisäksi harrastan valokuvaamista (lähinnä mallikuvat mielessä tietenkin) ja minulla onkin Facebookissa ryhmä nimeltä Laura's Reference Photo Library, jossa jaan ottamiani kuvia myös muiden taiteilijoiden käyttöön. Ryhmässä onkin jo vajaa 2700 taiteilijaa maailmanlaajuisesti!

Suurimpia taiteellisia saavutuksiani tähän mennessä oli vuoden 2022 näyttelykiertueeni Tarinoita Suomenhevosesta. Tämä näyttely toteutettiin yhdessä suomenhevosten omistajien kanssa ja näyttelyssä oli esillä tekemiäni tauluja ja niiden yhteydessä omistajien kertomuksia hevosistaan. Näyttely kiersi aina Orivedeltä Korpelan Torpalta Kuhmoisiin Kissakulman Nuorisoseurantalolle, Härmään Nordic King -raveihin, Ypäjän Hevosopistolle (jossa se oli Suomenratsujen Kuninkaallistenkin aikaan) ja vielä viimeiseksi Turkuun Pohjoismaiden Mestaruus -raveihin. Oli ihan huikea kokemus, vaikka vaatikin viimeisetkin mehut taiteilijasta ja näyttelyä seurasikin iso burn out, josta olen vieläkin toipumassa.

Seuraava isompi projektini on tehdä historian suomenhevosista hiilipiirroksia ja kenties vielä niiden nykyajan sukulaisista siihen oheen jotakin... Idea vielä muotoutuu, mutta tarkoitus olisi tästäkin kasata jonkinnäköinen näyttely, vähintään online!

Laura